Leijat

Toimimme tällä hetkellä maahantuojana Eleveight:n pumpattaville, HQ:n patjaleijoille sekä Peter Lynn:n patjaleijoille ja pumpattaville

Pyrimme aina siihen, että jokainen harrastaja saa itselleen oikeat välineet ja hommasta saa kaiken irti.

 

Kuinka monta leijaa?

Niinkuin todennäköisesti olet jo kuullu ei leijasurffia/hiihtoa voi maailman loppuun saakka harrastaa yhdellä leijalla. Toki alkuun pääsee yhdellä ja kohtuullisen pitkään pärjääkin, mutta jossain vaiheessa kun leijakärpänen purasee tulee leijojen määrä kasvamaan. Ensimmäistä leijaa ostaessa onkin tärkeää miettiä vähän kuinka monen leijan patteriin on mahdollisuuksia esimerkiksi seuraavan 1-2 vuoden aikana.

 

Ekan leijan koko?

Ensimmäisen leijan koko määräytyy hyvin pitkälle harrastuspaikan, harrastajan koon ja sen kuinka monta leijaa tulevaisuudessa on mahdollisuus hankkia. Ensimmäinen leija on yleisesti ottaen kohtuullisen iso (10m2 – 15m2). Tässä vaiheessa moni ihmetteleekin, että eikös se iso leija ole vaarallinen? Tuulilajeissa tuuli on se joka tekee lajista vaarallista. Kun aloittaa isommalla leijalla voi lajia harjoitella keveämmissä tuulissa ja täten turvallisemmin. Lisäksi isot leijat ovat hitaampia eivätkä täten näpäytä niin helposti virheohjauksista.

Tässä esimerkki n. 80kg miehelle harrastuksen aloittamiseen.

Mikäli tarkoitus on pärjätä alkuun mahdollisimman vähällä leijamäärällä lähdetään rakentamaan 1-2 leijan patteria. Tällöin ensimmäisen leijan koko on ~14m. Jatkossa tämän kaveriksi tullaan laittamaan 7-10m leija. Tällöin kahdella leijalla katetaan valtaosa Suomen tuulialueista. Toki esim. 14m + 7m combolla väliin jää rako missä iso leija on jo vähän reilun kokoinen ja pieni ei ole parhaimmillaan, mutta tällä pärjää. Jos taas haluat rueta rakentamaan patteria missä joka kelille on optimikoko tarkoittaa se Suomessa kolmea leijaa. Tässä patterissa iso leija on 16-18m, keskimmäinen ~12m ja pieni 7-9m. Tällöin aloitamme keskikoon leijasta eli 12m.

Esimerkki n. 65kg naiselle harrastuksen aloittamiseen.

1-2 leijan patteri 12m & 7m

3 leijan patteri 14-16m, 10-12m, 7-9m

Leijakokoihin tietysti vaikuttaa merkki, malli ja ikä. Paras tapa on aina ottaa meihin yhteyttä niin käydään tarkemmin läpi eri malleja.

 

Uutta vai käytettyä?

Lähes poikkeuksetta valikoimistamme löyty niin uutta kuin käytettyä ja käytetyn osto ei välttämättä ole huono valinta, mutta siinä kannattaa olla tarkkana. Leijasurffaus ja hiihto ovat varsin nuoria lajeja ja välinekehitys on ollut nopeaa. Jos esim. ensimmäiseksi lumilaudaksi ostaa vaikka 10v vanhan laudan niin kyllähän sillä alkuun pääsee, mutta leijahommissa tällainen kampe voi olla todella vaarallinen! Lue kirjoittamamme blogi miksi ensimmäistä leijaa ei kannata ostaa omin päin!

Kun tarjoamme aloitteleville harrastajille käytettyjä leijoja ovat ne aina soveltuvia. Emme tarjoa emmekä myy vaarallisia varusteita aloittelioille! Mikäli olet löytänyt netistä halvan käytetyn suosittelemme ottamaan yhteyttä ja kerromme rehellisesti onko tämä soveltuva sinulle!

 

Patjaleija vs. pumpattava

Todella monesti kurssille tulevalta kuulee, että hän haluaa oppia ja ostaa sellaisen patjaleijan koska ne ovat turvallisempia kuin pumpattavat. Tämä käsitys on nykypäivänä täysin virheellinen vanhoista ajoista elämään jäänyt ”legenda”. Todellisuudessa pumpattavan tehonsäätö ja kontrollointi on vakaampaa parempaa kuin patjaleijoissa (varsinkin avoimissa)

Toinen asia mitä kuulee on, että eikös ne pumpattavat hajoa talvikäytössä? Allekirjoittanut on harrastanut pumpattavilla vuosikaudet eikä talvikäytössä ole mitään vielä rikkoutunut. Tietysti venttiilit ja muut muovi/kumiosat vaativat varovaisuutta pakkasella, mutta asiallisesti käytettynä eivät tuota ongelmaa.

Eniten varusteiden valintaan vaikuttaa missä lajia harrastetaan ja minkälaisessa ajotyylissä leijan halutaan parhaiten palvelevan.

Noh kenelle sitten patjaleijaa?

Patjaleijan kiistämättömiä etuja ovat keveys, pakkautuminen pieneen tilaan (myös koska pumppua ei tarvita), ja muoviosien puute eli varmuus. Näiden pohjalta esim. leijavaelluksia ja erämaassa leijoilla liikkuville patjaleijat ovat erinomainen vaihtoehto.

Retkeilyn lisäksi patjaleijojen etuna on niiden leppoisa ajotuntuma. Patjaleijan tehontuotto on rauhallisempaa jolloin leppoisa cruisailu on keveämpää. Ajotyyli on muutenkin paljon rauhallisempi. Patjaleijat sopivatkin hyvin vain talvella harrastaville jotka hakevat lajista mukavaa ja rauhallista ulkoilua. Lisäksi varsinkin isommat suljetut patjaleijat ovat lyömättömiä keveissä tuulissa harrastaville.

Tietysti on hyvä muistaa, että suljetut patjaleijat toimivat myös kesäharrastamisessa!

 

C-leija, Delta, Hybrid, BOW, SLE häääh?

Leijamalleja on joka lähtöön ja mieltymykseen. Tässä lajissa ei se ”paras” kampe ole välttämättä paras sinulle. Monet kisakuskien käyttämät freestyleleijat ovat tehty tuottamaan armotonta voimaa eikä käyttömukavuutta ole paljoa mietitty.

Ehkä kuitenkin yleisin väärinkäsitys tulee ”aloittelijaleijoissa”. Monet leijat ovat ominaisuuksiltaan erityisen hyviä aloittelijoille. Tästäpä tuleekin vähän kokeneemmille ja myös aloittaville se fiilis, että mitäs kun minä kehityn niin pitääkö tämä sitten päivittää johonkin suorituskykyisempään. Hyvin harva leija on itsessään vain aloittelioille. On tiettyjä ominaisuuksia jotka tekevät hyvän aloittelialeijan, mutta yleensä nämä leijan on silti suunniteltu kokeneemmille ja soveltuvat niille erittäin hyvin riippuen ajomieltymyksestä. Tärkeintä onkin täsmätä malli omaan ajomieltymykseen oli se sitten leppoista cruisailua, liitäviä hyppyjä, agressiivista freestyleä, aaltoajoa, racea tai joidenkin näiden sekoituksia.

Näiden pohjalta lähdetään miettimään sitä parasta vaihtoehtoa sinulle.

Pohdittuasi vastauksia ylläoleviin kysymyksiin ota yhteyttä ja katsotaan mikä kampe on parasta juuri sinulle ja muista, että valikoimissamme on uusien lisäksi ylivuotisia, käytettyjä eli joka budjettiin jotain!