Leijasurffaus on turvallinen harrastus, mutta merellä ja tunturialueilla luonnonvoimien kanssa toimittaessa riskit ovat aina läsnä. Ennakointi ja valmistautuminen mahdollisiin vaaratilanteisiin vähentävät todennäköisyyttä joutua niihin, mutta jos tilanne kuitenkin vaatii, on tärkeää osata toimia oikein.

Viimeisimmällä Tanskan-matkallamme todistimme rannalta useita vaaratilanteita, jotka saivat meidät kirjoittamaan tästä aiheesta, jotta vastaavia tilanteita ei pääsisi syntymään uudelleen.

Kolme ystäväämme olivat Tanskan Klitmøllerissa vesillä, kun tuuli oli sideshore. Rantaan oli myötätuulen suuntaan matkaa noin kolme kilometriä. Jostain syystä kaikki kolme onnistuivat pudottamaan leijansa melkein samaan aikaan veteen, ja tämän jälkeen tapahtui seuraavaa:

Ensimmäinen henkilö pudotti leijansa aaltojen murtumiskohtaan. Aallot työnsivät häntä voimakkaasti, mutta onneksi kohti rantaa. Aina kun aalto osui leijaan, hän meni pinnan alle ja valui hiljalleen rantaan. Tämä episodi kesti noin 30 minuuttia, ja hän oli aika uupunut rantaan päästyään.

Toinen henkilö menetti leijansa melko kaukana rannasta, kun hänen chickenloopinsa aukesi. Hän osasi niputtaa narut ja hinautui leijan avulla takaisin rantaan suhteellisen helposti.

Kolmas henkilö oli samassa paikassa kuin toinen, mutta hänellä ei ollut hallussaan self rescue -tekniikkaa, joten hänellä oli edessään hieman pidempi matka. Seurasimme rannalta, kuinka hän ajautui merivirran mukana kauemmas rannasta, ja meidän oli vaikea nähdä, oliko hän vielä pinnalla tai leijan luona. Hetken päästä meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin soittaa 112, ja noin 20 minuutin päästä paikalle saapui helikopteri ja meripelastusvene noutamaan häntä.

Illalla, kun tapauksesta keskusteltiin, tilanne oli paikoitellen vaikuttanut erittäin vakavalta. Leija oli vetänyt kaveria vedessä suhteellisen voimakkaasti, ja välillä narut olivat kietoutuneet jalkojen tai käsien ympärille. Jossain vaiheessa hänen oli täytynyt ottaa jopa trapetsi pois päältä, jotta narut eivät olisi olleet ympärillä. Reissun seurauksena käsissä oli haavoja, sillä naruja keriessä oli täytynyt vetää niitä niin lujasti. Kuuleman mukaan ajatukset olivat paikoitellen olleet melko synkkiä, mutta onneksi kaveri pysyi skarppina ja pääsi lopulta leijan luo, jolloin pahin vaara oli ohi. Yksi asia jäi mieleen illan keskustelusta. Kaveri oli jo alkanut miettiä, pitäisikö leija päästää kokonaan irti ja jäädä vain kellumaan. Onneksi tämä pienessä paniikissa syntynyt ajatus ei toteutunut, mutta se osoitti hyvin, kuinka ihmismieli alkaa tarjoamaan huonoja vaihtoehtoja, kun ei tiedä tarkalleen, miten tilanteessa kuuluisi toimia.

Näissä ensimmäisessä ja viimeisessä tapauksessa yhteistä oli self rescue -taidon puute, joka teki tilanteista erittäin vaarallisia. Vastaaviin tapauksiin törmää usein. Alkukesästä eräs kuski tiputti leijan Oulun Hawain viereiseen veneväylään, kun tuuli oli heikentynyt. Menin itse vierelle sanomaan, että nyt pitäisi niputtaa narut ja uida leijan kanssa rantaan. Tähän kaveri vastasi, että ‘en pysty, koska jalat eivät yllä pohjaan’. Muutaman kerran vielä tivasin, että nyt narut nippuun ja leijan kanssa rantaan, mutta vastaus pysyi samana. Tämä tapaus ei ollut vaarallinen muuten kuin mahdollisen veneen tullessa väylälle, ja tovin päästä tuuli nousi ja kuski sai leijan ilmaan. Tässä tilanteessa vaaraa ei ollut vain hyvän tuurin takia, ei niinkään toimien puolesta. Mutta tässä eniten itseä häiritsi kommentti, että ‘en pysty, koska jalat eivät yllä pohjaan’. Kuinka monesti tilanteessa, jossa self rescue on tarpeen, jalat yltävät pohjaan?

Tässä jutussa ei ole tarkoitus millään tavalla mollata esimerkkitapauksen henkilöitä. Uskallan valitettavasti väittää, että suurin osa harrastajista ei osaa tehdä self rescueta, varsinkaan kun tilanne äityy pahaksi. Me opetamme JOKAISELLE oppilaalle self rescuen. Annan jokaiselle oppilaalle kotiläksyksi sen, että viisi seuraavaa itsenäistä harrastuskertaa pitää lopettaa self rescueen ja kerrata se aina talvi- ja kesäkauden alussa. Uskallan väittää, että valtaosa oppilaistani ei tee tätä (tosin on ollut todella mukava nähdä, että useampi uusi itsenäinen harrastaja tulee säännöllisesti leija kainalossa narut puomilla takaisin rantaan).

Tämän kirjoituksen tarkoitus on muistuttaa, että olitpa kokenut tai kokematon harrastaja, voit helposti löytää itsesi tilanteesta, jossa self rescue on paras tai ainakin vähiten huono vaihtoehto. Tämän ei tarvitse olla mikään elämän ja kuoleman tilanne. Mieti vaikka, kun olet vesillä ja huomaat, että muut ovat rannalta lähteneet. Tuuli äityy kovemmaksi, muuttuu puuskaiseksi, ja rannalla on asioita, joihin ei ole mukava törmätä. Miksi ihmeessä ottaa riski ja kokeilla tuuria, että onnistuisiko itsenäinen leijan lasku, vai tuleeko turpiin? Mutta toisaalta, mieti tilannetta, kun olet vesillä ja yhtäkkiä tuuli vaihtaa suuntaa ja kovenee, ranta jää kauemmas leijan vetäessä. Sinulla on värikäs iso ilmapatja noin 20 metrin päässä, mutta sinne pitäisi vain päästä. Tässä kohtaa voit kysyä itseltäsi, että pääsisitkö?

Self rescuen harjoittelun lisäksi on erittäin tärkeää testata välineet ja varmistaa, että ne toimivat ja että niillä voi tehdä self rescuen. Vielä hiljattain muutamalla todella tunnetulla valmistajalla hätälaukaisu jätti leijan kahden etunarun varaan. Oikein kovassa kelissä self rescuen tekeminen tällaisella puomilla on todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta!

Tässä lyhykäisyydessään self rescuen kertaus, mutta painotan, että pelkästään tämän lukeminen ei riitä.

1. Leijan hätälaukaisu siten, että se jää yhden narun varaan
2. Kun yksi naru on tullut n. leijan pituuden verran puomista läpi on leija vedoton (osassa puomeissa on stopperi kertomassa milloin naru on tullut tarpeeksi läpi
3. Kelaa itsesi yhtä puomin läpi tullutta narua pitkin puomille ja ELÄ MISSÄÄN NIMESSÄ pyöritä naruja itsesi ympärille
4. Kun olet puomilla pyöräytä nopeasti puomin läpi tullut naru puomin ympärille
5. Ota kaikki narut ja kelaa ne puomin ympärille hyvin samaan tapaan kuin rannalla puomia pakattaessa

Mikäli tunnet, että self rescue -tekniikka ei ole sinulle täysin selvä, ota yhteyttä kouluttajaan – meidän kouluttajiamme löytyy ympäri Suomen – tai kaveriin, joka osaa self rescuen ja on valmis opettamaan sen sinulle rauhassa. Tämän jälkeen harjoittele sitä. Kokeile tehdä sitä syvemmässä vedessä tai vaikka kovemmassa tuulessa, simuloiden tilannetta, jossa saatat joutua käyttämään sitä.

Vaikka miellän itseni varsin kokeneeksi leijasurffariksi, 13 vuoden lajikokemuksella ja vuodesta 2012 lähtien kouluttajana, olen silti tehnyt self rescuen ainakin kolme kertaa pelkästään viimeisen 12 kuukauden aikana. Pari kertaa olen ollut sen verran mielenkiintoisessa paikassa (Phan Rangissa, kohdassa, missä aallot lyövät päälle), ettei enää voi alkaa miettimään, että kuinkas se tapahtuikaan.

Jos jaksoit lukea tämän tarinan loppuun saakka, pyydän sinua jakamaan tätä sivua. Yritä saada harrastuskaverisi lukemaan tämä, jotta yllä mainittuja esimerkkitapauksia ei enää tapahtuisi Suomen kite-scenessä, saati mitään pahempaa. Ride hard, STAY SAFE!

Harri – Lappis

Alla video jossa käymme self rescuen läpi askel kerrallaan!