fbpx

Author Archives: Mikko Toivonen

Haahuilua Filippiineillä

Eli jatkoa Vietnamin reissuraporttiin. Tämä tulee nyt puolisen vuotta myöhässä mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan… Vietnamista matka jatkui joulukuisen pohjolan sijasta Filippiinien saarirykelmää kohti. Jatkoin Manilasta suoraan Puerto Princesaan, eli Palawanin saarelle. Tässä vaiheessa suunnitelmana oli lähinnä paukutella Palawanin pohjoisosaan. Majoitusta en ollut buukkaillut mistään, tarkoitus oli edetä improvisoiden. Tätä helpotti huomattavasti taas lentokentältä […]

Tiimikuulumisia ja odotuksia tulevalle kaudelle

Talvikausi 16/17 alkaa olemaan erityisesti Etelä-Suomessa taputeltu. Lappiksen tiimillä ollut paljon tohinaa menneellä kaudella monella rintamalla. Vietnamin Surf Camp ja Pallaksen Kiteweek olivat huikeita tapahtumia. Lappiksen Pallas Spring Camp on vielä edessä, mutta on jo aika suunnata katseet kohti seuraavia seikkailuja. Kyselin vähän tiimin kuulumisia ja vaikuttaa siltä, että Lappiksen tiimi ei tule todellakaan lepäilemään […]

Phan Rang kitecamp 2016

Keväällä 2016 töissä kyseltiin kesälomien ajankohtia. Ilmoitin lomailevani marras-joulukuussa. Ajatuksena siis viettää pimeä, loskainen ja ikävä vuodenaika vähän kesäisemmissä maisemissa. Suunnitelmissa oli alusta asti pakata leijat mukaan ja valita kohteeksi sopivan tuulinen mesta, mutta tarkemmin rupesin yksityiskohtia miettimään vasta loppukesästä. Tiedossa oli, että Lappiksen Phan Rang kitecamp ajoittuu oikeaan vuodenaikaan ja kiinnostavaan maailmankolkkaan. Muitakin lupaavia […]

Henki pois

Vesi kuplii ympärilläni. En saa happea. Kroppaan sattuu. Sattuu ehkä enemmän kuin koskaan ennen, mutta olen enemmän harmistunut tapahtuneesta kuin kauhuissani. Yritän saada happea keuhkoihini. Kehon toipuminen hurjasta iskusta tuntuu kestävän loputtoman kauan. Leija vetää minua edelleen kohti rantaa. Kellun selälläni ja aallot lyövät pääni yli. Ajattelen, että leijasta pitää päästä irti. Pelkään, että se […]

Hanko No Wind Camp 2016

Syyskuun alussa 2.-4.9.2016 vietettiin ensimmäistä kertaa Hangon No Wind Camp. Tapahtuma ei ollut täysin nimensä mukainen, vaan jokaisena päivänä päästiin vesille. Innokkaimmat cämppiläiset saapuivat Oulusta asti jo torstaina, jolloin silloinkin tuuli suosi ystäviään. Idea tapahtumalle syntyi Lappiksen järjestämissä kevätkauden avajaisissa Silversandin leirintäalueella alkukaudesta. Ihmettelimme porukalla, että miten tapahtumiin saataisiin enemmän osallistujia. Omalla harrastusuralla ovat erilaiset […]

Reissuvinkkejä ja kokemuksia Brasiliasta

Kolmen Brassireissun jälkeen kokosin tähän kokemuksia jaettavaksi muille jotka suunnittelee reissua leijasurffin mekkaan. Reissut on osunut heinäkuulle, yksi aikaiselle heinäkuulle ja kaksi vähän myöhemmäksi. Tuulinen kausi alkaa vasta heinäkuussa, mutta siitä huolimatta keliprosentti ollut pyöreä sata kaikilla reissuilla. Kannattaa varata pientä kalustoa matkaan. Mulla painoa 80-85kg. Suurimman osan ajasta olen ajellut ysillä. 11 sen jälkeen […]

Kalajoki X-Games 2016

Kalajoella kisattiin 11.6.2016 X-Gamesin yhteydessä kitecrossi ja bigair disipliinien skabat. Uskomatonta kyllä viikonloppuna kelitti ihan oikeasti, mikä on kovin harvinaista X-Gamesien aikaan. Vastaava ilmiö osuu perimätiedon mukaan noin kerran vuosikymmenessä kohdalle! Lappis tiimikuskit Jussi Korhonen ja Sauli Pisilä kävivät tsekkaamassa karkelot. Alla miesten mietteitä tapahtumasta. Sauli: Olihan hienot skabat Kalajoella! Hevosenkenkä oli parraimmillaan esillä ja […]