Innostuitko? Klikkaa tästä lisätietoihin kitekursseista!

Opetellakko itse vai kurssin kautta, kas siinä pulma :)

Tämä on aihe mistä on lajin parissa keskusteltu vuosikausia ja ajattelin heittää tähän hieman omaa näkökulmaa (näin leijaopettajana mahdollisimman puoluetttomalla lähestymisellä)

Alkuun voisin hieman avata oman harrastukseni alkumetrejä. Ensiksikin itse varmaan osun aika hyvin tähän ”ei tarvi auttaa” kategoriaan mitä edustaa varmasti aika iso osa Suomalaisista miehistä :D. Jotenkin silti kun lajista kiinnostuin ei käynyt mielessäkään itse opiskelu ja lähdin tällöin Irlannissa asuessani paikallisen Pure Magic koulun oppiin. Otimme kaverin kanssa leijasurffauksen peruskurssin mihin hyvin vahvasti meidän nykykurssimme vielä pohjaa. Tällä kurssilla käytiin läpi perusteellisesti kaikki tuulen arvioinnista, välineisiin ja harjoitusleijasta ihan itse asiaan. Kurssin jälkeen tiesin millä tavalla treenaaminen jatkuu ja aika nopeasti tämän jälkeen homma lähti rullaamaan kunnolla ja sillä tiellä ollaan edelleen :)

Turvallisuus

Omalla kurssilla käytiin aika todella vahvasti turvallisuuspuolta läpi. Leijassa on voimaa lingota osaava kuski tasaiselta pinnalta ilman hyppyriä jopa yli 20 metriin. Jos tämä sama voima lähtee aloittelevalla hallitsemattomasti kynsistä voi jälki olla todella pahaa. Vuosien saatossa olen itsekkin ollut useassa tilanteessa missä olisi voinut käydä huonosti, mutta paljon mustelmia pahempia juttuja ei ole koskaan käynyt. Tämä hyvin pitkälle kurssilla annetuista tiedoista ja opeista. On alusta asti osannut välttää pahat paikat ja mikäli niihin on joutunut on osannut toimia ennalta, eikä vasta sen jälkeen kun tilanne on jo päällä (toki toimintamallit siihenkin tilanteeseen on käyty läpi). Leijan voima on oikeilla taidoilla erittäin hallittavaa jopa aloittelialle ja itse miellän lajin oikein tehtynä hyvinkin turvalliseksi. Kurssilla käyneiden harrastajien kanssa juteltua voisi lajia jotenkin verrata laitesukellukseen tai laskuvarjohyppyyn. Molemmat näistä lajeista on oikein tehtynä varsin turvallisia, mutta tulisiko mieleen hypätä koneesta youtube videoiden ohjeilla ? :D

Kehittyminen

Aina tasaiseen tahtiin harrasteliapalstoilla käydään keskustelua, että onko opettajille maksettu kurssi rahan haaskausta kun voihan tuon oppia itsekkin? Lajin parista löytyy itseoppineita, mutta todella iso osa näistä on todennut, että nyt jos saisi aloittaa lajin uudestaan niin skippaisi 6kk – vuoden yritys ja erehdys vaiheen ja lähtisi kurssille. Keskimäärin talvella meidän n. 6 tunnin kestävän kurssin jälkeen pystyy lajia jatkamaan itsenäisesti. Kesällä samaan pisteeseen kestää keskimäärin 8h. Omalla kohdalla uskallan väittää, että kiinnostus lajiin olisi joko osumien tai turhautumisen myötä loppunut mikäli olisin lähtenyt opettelemaan hommaa itse.

Varusteiden käyttö ja kestävyys

Kitevarusteet eivät ole aivan ilmaisia ja näiden toivoisi kestävän mahdollisimman pitkään. Alkumetreillä on sanomattakin selvää, että sattuu ja tapahtuu. Kurssilla pääset pieksämään kouluttajan leijoja aivan olan takaa ja kun olet kurssilta päässyt ja jatkat omilla vehkeillä pääsevät ne hyvin todennäköisesti paljon vähemmällä. Periaatteessa yksi rikottu leija on jo paljon kalliimpi kuin leijahiihdon peruskurssi. Tämän lisäksi kurssin käytyä osaat varmasti hankkia itselle ne oikeat varusteet. Saan joka vuosi monta puhelua kun uusi harrastaja on hankkinut välineet itsekseen ja ne ovat osoittautuneet täysin soveltumattomiksi lajin aloittamiseen (tai edes osaaville kuskeille). Opastamme kaikkia oppilaitamme oikeiden välineiden hankintaan ostitpa varusteet meiltä tai jostain muualta.

Tästä aiheesta voi lukaista enemmän viime talvena kirjoittamassamme tarinassa missä oli väärien välinehankintojen myötä käydä tosi huonosti!

Tämän lisäksi kurssilla sinulla on käytössä todella laaja arsenaali leijakalustoa. Siellä aloitetaan aina pienellä harjoitusleijalla ja siirrytään isompaan. Tällöin ei ensimmäisinä päivinä tarvitse laisinkaan miettiä onko tuuli sopiva sille omalle leijalle koska opettajan kontista löytyy aina oikea koko :)

Vastuullisuus

Poiketen vaikka lumilautailusta, sukelluksesta, maastopyöräilystä tai monesta monesta muusta vaatii meidän harrastuksemme tilaa. Väärässä paikassa väärin harrastettuna laji voi laittaa ulkopuoliset vaaralliseen asemaan. Kursseilla käymme laajasti läpi asioita mitkä osattuasi voit harrastaa lajia hyvillä mielin tietäen, että muut eivät ole sinun takia vaarassa. Jos leija vähän lipsahtaa kynsistä voi muutama kymmenen metriä mennä helposti matkustajana ja tällöin ei sopisi ketään olla alla. Toisena esimerkkinä tilanne missä joudut käyttämään leijan turvamekanismeja. Näistä viimeinen vapauttaa leijan kokonaan. Mikäli myötätuulessa on muita ei tätä voida käyttää joten oikean harrastuspaikan valinta mahdollistaa sinulle kaikki turvamekanismit.

Kavereiden opissa

Monesti kuulee uusilta harrastajilta, että heillä on muutama kaveri jotka voivat opettaa lajin pariin. Lähtökohtaisesti tässähän ei ole mitään vikaa, jos kaveri on kokenut ja ottaa homman tosissaan. Itse muistan ajan kun olin vain harrastaja niin tuli paria kaveria jeesailtua alkuun. Helpostihan siinä kävi niin, että näytti pari juttua ja sitten lähti itse harrastamaan. Kun on jotain tehnyt vuosia ei ole tarvinnut juurikaan miettiä näitä itselle päivänselviä juttuja jotka tälle aloittelevalle kaverille ei olekkaan ihan yhtä selkeitä. Mikäli minulle on tullut henkilö joka on menossa kaverin oppiin olen ehdottanut ottamaan esimerkiksi leijahiihdon introkurssin jossa käydään lajin turvallisuusasiat, välineet, turvamekanismit ja harjoitusleijan lennätys läpi. Eli juuri nämä jutut mitä todennäköisesti sinun kaveri ei jaksa tai muista sinulle näyttää ;) Tämän jälkeen on jo sen verran pohjaa, että homma voi hyvinkin edetä kaverin opissa!

Jos nyt kuitenkin opettelen itse?

Ketäänhän emme voi pakottaa kurssille, mutta emme myöskään itseopettelua missään nimessä suosittele. Jos nyt kuitenkin päätät, että kyllä sitä itsekseen pärjää niin muista nämä seikat!

  • Aloita aina keveällä tuulella ja vaikka se tuntuu vaikealta elä hakeudu koviin tuuliin (sanoisin, että 8metriä sekunnissa ja yli on täysin NO GO!)
  • Valitse paikka missä ei ole ketään eikä sinne helposti ulkopuolisia pääse! Härskisti sanottuna jos sinulle itselle käy jotain on se OK, mutta ulkopuolisen vaaraan asettaminen on vastuutonta!
  • Elä hanki varusteita ilman osaavan neuvoja! Tori.fi on täynnä kamaa jolla joko loukkaat itsesi ja/tai se on niin vaikeaa, että menee fiilis! Jälestä päin harmittaa jos se halpa (~200€) leija olikin käyttökelvoton.

Alla pari videota joiden tarkoitus ei ole missään nimessä säikäyttää pois lajin parista vaan lähinnä näyttää mitä hallitsemattoman leijan kanssa voi tapahtua!

Allaolevaa videota voi kelailla huolella lähes loppuun.

Haluatko lisätietoa kursseista? Pistä viestiä :)