Syksyinen päivä eräällä Suomalaisella kitespotilla ja tuuli on napakka. Kalusto alkaa tuntua liian suurelta, joten harrastaja päättää vaihtaa leijaan puomin, jossa on lyhyemmät narut. Puomia ei ole aiemmin testattu, mutta nyt se tulee kokeiltua.

Leijan nostamisen jälkeen käy nopeasti ilmi, että kaikki ei ole kunnossa. Leija alkaa viedä harrastajaa mukanaan. Hän laukaisee hätälaukaisun, mutta leija alkaa looppaamaan. Tilannetta ei auta se, että myötätuulessa on leikkipuisto. Valpas harrastuskaveri saa kuitenkin napattua kiinni ja avaa toisen hätälaukaisun. Harrastaja selviää tilanteesta täpärästi, ja onnekkaasti ulkopuoliset selviävät säikähdyksellä.


Hailuoto ja kesä 2018 pitkän session jälkeen rannalla istuskellessa vedestä alkaa kuulua huuto, joka saa miettimään, menikö joltakin raaja irti. Kaveri on vedessä, leija ilmassa ja kivut päällä. Rannalta huudetaan, että hätälaukaise, mutta mitään ei tapahdu ja ihmiset alkavat ryntäämään veteen. Kaveri on jo valunut viereisen veneen päin, ja tilanne näyttää pahalta. Apuvoimat saapuvat paikalle ja heilläkin menee hetki saada leija irti, mutta lopulta puomi saadaan irrotettua koukusta ja tilanne ratkeaa. Vajaan tunnin päästä kuskin tuskat alkavat helpottaa, ja selviää, että mitään ei mennyt rikki. Hän oli vain saanut tempauksen, joka oli nykäissyt niin kovaa, että selkärangassa oli tuntunut nikamien väkivaltainen oikaisu. Kaveri saattoi kasvaa samalla muutaman sentin. Kun kysyttiin, miksi hän ei hätälaukaissut, hän kertoi yrittäneensä, mutta se ei onnistunut. Hätälaukaisua tutkittaessa huomattiin, että se oli kulunut, haljennut ja vaurioitunut monin tavoin, eikä sitä olisi saanut auki millään voimalla.


Talvikausi 2014 ja olen opettamassa  talven ensimmäisiä oppilaita, kun teimme hätälaukaisuharjoituksia. Yhden puomin hätälaukaisu ei auennut, joten hain autosta uuden puomin, jotta kurssi voisi jatkua. Tässä oli sama vika, ja hälytyskellot alkoivat soida. Menin varastolle ja laitoin kaikki puomit pakkaseen, koska lämpimässä ne tuntuivat toimivan suhteellisen hyvin. Tunnin päästä testasin puomit yksi toisensa jälkeen ja huomasin, että puomien hätälaukaisut olivat jumissa. Tein listan asiakkaista, jotka olivat ostaneet kyseisen puomin, ja soitin kaikille. Yli 100 asiakkaan soitettuani selvisi, että kaksi heistä oli testannut hätälaukaisua ulkona ja ihmetellyt sen jäykkyyttä, mutta muut eivät olleet testanneet sitä lainkaan.


Tämän perusteella voidaan päätellä, että kukaan meistä ei testaa hätälaukaisuaan säännöllisesti. Testaatko sinä? Nykypäivänä leijojen turvamekanismit ovat erittäin hyvällä tasolla, mutta aina on mahdollista, että jotain on tapahtunut. Esimerkiksi eilen on voinut olla loskakeli, ja hätälaukaisu täyttyy sohjolla, kun heität puomin auton konttiin ja yöllä tulee pakkaset. Tai siellä voi olla hiekkaa, levää tai kuten yhdessä yllä olevassa tarinassa, hätälaukaisu on vain saattanut mennä rikki.

Haastamme jokaisen harrastajan muuttamaan tapojaan tästä päivästä eteenpäin. Joka kerta kun lähdet vesille, avaa hätälaukaisu ennen leijan nostoa ja sulje se. Tämä vie vain noin 5 sekuntia arvokasta harrastusaikaa, mutta se varmistaa, että hätälaukaisu toimii. Samoin haastamme tekemään self rescuen vähintään kerran vuodessa ja aina uuden puomin käyttöönotossa, jos siinä toimii jokin hieman eri tavalla kuin aikaisemmassa, tai kuten yllä, jos se ei toimi lainkaan.

Lue myös blogikirjoituksemme self rescuen tärkeydestä!

https://lappis.fi/opettele-self-rescue-oikeasti/

Nämä on oikeasti todella pieniä juttuja, mutta näillä on aivan VALTAVA vaikutus sinun turvallisuuteen sekä niiden ulkopuolisten jotka vain sattuvat samalla alueella pyörimään.

Allaolevasta videosta voit vielä kerrata leijan turvamekanismien kolme pykälää, miten niiden kuuluisi toimia ja miksi.