Shark SUP:n slogan ”Constant forward motion” kuvastaa Sharkin ideologiaa monella tapaa, mutta parhaiten se näkyy uudessa upeassa mallistossa. Aikaisemmat mallistot ovat valmiiksi jo todella korkeatasoisia, mutta tämä ei kehitystä pysäytä. 2022 mallistossa ei ollut tarkoitus lähteä suunnittelemaan koko palettia uusiksi, vaan olemassa oleva erittäin hyväksi todettu linjasto on saanut parannukset joiden pohjalla on SUPpaajilta eli juuri teiltä saatu palaute!
Uudet mallit ja koot
2022 malliston kovin uutuusmalli on uusi Shark Touring PRO 14´ x 29” x 6”. Allekirjoittaneen mieltä tämä lämmittää erityisesti koska voin kertoa, että tämän mallin syntyperä löytyy Suomesta ja omasta toiveesta Sharkille. Kuinka mahtava onkin tarjota RACE lautojen suorituskykyä sellaisessa leveydessä mikä mahdollistaa laudalla myös rennon nautiskelevan SUPpailun. Touring PRO:n silmiinpistävin yksityiskohta on Shark Race laudoista tuttu vettä halkova kova keulaosa. Niin ja mikä parasta tämä lauta on alle tuhan euroa vaikka mukana on hiilikuitumela, testivoittaja pumppu ja kaikki muut varusteet!
Tämä lautamalli tulee olemaan tulevana kesänä vahvasti esillä Suomessa.
Touring PRO laudan lisäksi touring mallisto on vahvistunut uudella 12´6 x 34” x 6” mallilla. Kun haetaan mahdollisimman kantavaa ja vakaata lautaa ilman isoa kompromissia nopeudessa tai suuntavakaudessa on tämä se malli! Tämä on myös upea malli pidempään retkeilyyn ison varustemäärän kanssa, kalastamiseen tai vaikka matkustajan kanssa mentäessä!
Allround lautojen osalta on uudella perän muotoilulla lähdetty kasvattamaan lautojen vakautta entisestään jotta ne palvelisivat parhaiten juuri kun haetaan sitä monipuolista, helppoa ja laadukasta lautaa esim. koko perheen tai suvun käyttöön. Aikaisempi 10´ x 32” x 6” koko on korvattu 10´6 x 32” x 5” joka on tämän lautakoon kohderyhmälle selkeästi parempi. Isompi 11´ x 34” x 6” on lyhentynyt hieman 10´8 mittaan joka lisää aavistuksen laudan ketteryyttä, mutta samalla se on vakaampi kuin aikaisempi malli.
Ominaisuudet
Aikaisemman Shark Quick Fix eväratkaisun ja superlaadukkaan Fusion rakenteen myötä ei tähän puoleen lähdetty väkisellä hakemaan ”erikoisuuksia”, mutta yksi erittäin mukava lisä nimeltään kicktail löytyy nyt kaikista laudoista.
Kicktail on surffipuolelta ja aikaisemmin mm. Sharkin Race laudoissa tuttu ominaisuus jossa deckpadin takaosassa on kohollaan oleva kohta. Tämän myötä varsinkin pivot käännöksiä tehtäessä pystyt helposti tuntemaan laudan takaosan katsomatta missä jalka on. Jos olet ensimmäistä tai toista lautaa hankkimassa voi tästä herätä ”mihimpä minä sitä tarvitsen” ajatus, mutta koska haluamme tehdä lautoja jotka palvelevat sinua vuosikausia ovat nämä juuri niitä ominaisuuksia mitkä voivat tuoda vahvan ”ahaa” elämyksen kun harrastus ja osaaminen etenee!
2022 mallistossa myös kaikki laudat toimitetaan premium sarjan repulla jossa on myös rullat pohjassa. Nyt laudan kuljettaminen rantaan on helpompaa kuin koskaan!
Väritys
Uusi mallisto jatkaa Sharkin tunnistettavalla tyylillä jossa tekstuurin inspiraatiota on ammennettu eri hai lajikkeista.
Tänä vuonna tosin aikaisempi valkoinen on korvattu tyylikkäillä harmaan sävyillä. Tärkein muutos on kuitenkin deckpadin väritys. Aikaisemman vaalean deckpadin osa harrastajista koki haastavammaksi pitää puhtaana. Myös vuokraamoympäristössä tämä koettiin asiana johon olisi hyvä saada muutos, ja tästä syystä väritys muutettiin. Uusi musta deckpad sai kaveriksi todella tyylikkään oranssin ja tämä väritys on varsinkin allekirjoittaneen mielestä upea.
Uudessa mallistossa allround ja touring laudat ovat hillitymmällä värimaailmalla ja touring PRO & Race laudat hieman rajummalla.
Ensi kaudelle myös aikaisempi musta evä on korvaantunut oranssilla. Pieni juttu, mutta itsellä ainakin tuntuu aina evä olevan jossain repun tai auton kontin pohjalla minne se mustan värin myötä aina maastoutuu. Ei maastoudu enää 😊
2022 saatavuudet ja toimitukset!
Shark 2022 malliston laudat tulevat meille ja jälleenmyyjillemme arviolta helmikuun aikana. Meidän lisäksi lautoja saat helposti Varuste.net:stä sekä Verkkokauppa.com:sta, mutta myös lukuisista SUP-vuokraamoista kautta Suomen.
Alkuvuodesta tulemme tarjoamaan ”early bird” etuja lautaa tilaaville ja vaikka olemme hyvin varautunut SUP-lautojen kysyntään suosittelemme toimimaan ajoissa. Kahtena aikaisempana vuotena lähes kaikki Shark SUP-laudat on myyty loppuun jo ennen kesäkauden todellista alkamista. Katsotaan kuinka nopeasti Sharkit uivat varastostamme tulevana kesänä!