Keväällä 2016 töissä kyseltiin kesälomien ajankohtia. Ilmoitin lomailevani marras-joulukuussa. Ajatuksena siis viettää pimeä, loskainen ja ikävä vuodenaika vähän kesäisemmissä maisemissa. Suunnitelmissa oli alusta asti pakata leijat mukaan ja valita kohteeksi sopivan tuulinen mesta, mutta tarkemmin rupesin yksityiskohtia miettimään vasta loppukesästä. Tiedossa oli, että Lappiksen Phan Rang kitecamp ajoittuu oikeaan vuodenaikaan ja kiinnostavaan maailmankolkkaan. Muitakin lupaavia kohteita löytyi sieltä täältä, ja mietin että lähteäkö liikenteeseen porukassa vai yksin.
Luonteva ratkaisu olikin valita molemmat. Ensin Vietnamiin isossa porukassa ja kitecampin jälkeen tsekkaamaan Filippiinien tuulet rauhassa itsekseen. Seuraa matkaraportin ensimmäinen osa, Vietnam.
Mui Ne on ilmeisesti the spot Vietnamissa leijahommien suhteen, ja se näkyi. Rantaviiva oli täynnä sekä leijakouluja että rafloja, joissa tarjottiin kyrillisillä tekstattua menua kouraan. Rajallisesta ajasta huolimatta ehdittiin koeajamaan vähän sivummalta löytyvä Malibu beach, jota kehuttiin huomattavasti toimivammaksi kuin itse kaupungin kapeaa rantaa.
En muista olinko marraskuussa päässyt Suomessa leijan kanssa veteen kertaakaan, mutta fiilis oli aika uskomattoman hyvä kun sain täysitehoisen leijan taivaalle ja hyppäsin lämpöisiin aaltoihin. Spotti oli mukava, aallot tulivat sopivan puhtaissa linjoissa ja tarjoilivat herkullisia ramppeja. Makoisa alku lomalle.
Mui Ne toimi reissumme osalta välietappina tullessa ja mennessä. Jengillä oli lentoja hieman eri päivinä, joten alussa otimme porukan kasaan Mui Nessa ennen Phan Rangiin suuntaamista. Majoituimme Xin Chao -hotellissa. Siisti ja mukava. Plussaa uima-altaasta.
Phan Rangissa tukikohtana toimi Phi Kite School. Sipulipeltojen ympäröimä koppi landella. Huomattavasti mukavampi miljöö kuin ruuhkaisessa ja ahtaassa Mui Nessa. Punkkasimme hotellissa, mutta leijakamat sai säilyttää Phin koululla, mikä helpotti siirtymisiä huomattavasti.
Phin mestan puitteet ovat varsin kelvolliset. Varustesäilytyksen lisäksi löytyi kamojen pesua varten vesiletku, pari suihkua sekä pari vessaa. Ja kompura, mikä oli jo aika luksusta. Välinevuokraa ja opetustakin oli tarjolla. Ja rafla. Ruoat eivät Phillä maagisia olleet (pirun hyvää Pho -keittoa lukuun ottamatta), mutta nälän sai kyllä kaikkoamaan. Vedet, limsat ja palauttavat ohrapirtelöt tarjottiin luonnollisesti jääkylmänä. Erityiskehut tuoreista hedelmistä baaritiskillä värkätyille mehu/smoothie -hässäköille. Hedelmäkorista sai valita mitä blenderiin lähti jäämurskan kaveriksi, ja oli muuten hyvää. Henkilökohtaisena suosikkina appelsiini & passion.
Sitten olennaiseen. Phin spottia mainostettiin ennen reissua unelmakohteena, jossa on tarjolla eeppistä flättiä, kaunista aaltoa ja loppumaton tuuli. Hieman skeptisesti suhtauduin tähän, sillä on noita puheita kuultu ennenkin. No, tällä kertaa puheissa oli jotain perääkin. Lähes suora saitikkatuuli, 800 metriä matalaa flättiä jonka jälkeen ihan kelvollista aaltoa. Ja ruuhkaa ei spotilla ollut!
Huonona puolena mainittakoon, että matalan vuoroveden aikaan tuo 800 metrin flätti oli kokonaan kuivana. Alkureissusta ajoitus oli täysin kohdillaan ja aamusta iltaan surffaaminen onnistui, mutta loppuvaiheessa jouduttiin välillä odottamaan puolen päivän tienoille ennen kuin vesi nousi tarpeeksi. Eikä tuo syvää ollut flätillä missään vaiheessa, mutta kyllähän siinä uskalsi treenata ja hyppiä.
Hyvät aaltorampit ovat harvinaista herkkua Suomessa. Siispä olinkin hieman pähkinöinä kun Phin spotti tarjoili loputonta rivistöä toinen toistaan mehevämpiä hyppyreitä. Jälkeenpäin harmittaa, että tatsia ja pokkaa ei ollut treenata uusia häkkyräväkkyröitä aalloista kyytiin. Raley to blind sentään meni pikku tauon jälkeen. 313 piti muka saada kyytiin, mutta yritykset päättyivät kuperkeikkoihin.
Tähän liittyen totesin, että tarvitsen lisää raakaa voimaa kompensoimaan tekniikan puutetta. Kitekuntoon kesäksi 2017. Mutta siitä ehkä lisää myöhemmin.
Itselleni reissun ehdottoman kohokohdan tarjoili kuitenkin parin tunnin downwinder. Ei muuten, mutta en ikinä ennen ollut päässyt ratsastamaan noin isoja aaltoja. Osa yrityksistä oli kehnoja, osa päätyi kuumottaviin pesukoneisiin (naruihin ei tee mieli sotkeutua), mutta myös muutama timanttinen onnistuminen sattui kohdalle. Ja adrenaliinia.
Miestä korkeampi vesiseinä nousee edessä jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi. Tiukka käännös downloopilla varvaskantille. Ajoitus osuu kohdalleen. Alamäki. Narut löystyvät. Leija roikkuu juuri ja juuri ilmassa. Ei liian löysäksi naruja. Lauta tärähtelee jalkojen alla. Vauhti kiihtyy. Älä nyt lähde ainakaan lapasesta. Pärskeitä. Olan takana näkyy valkoista. Aalto murtuu kantapäille. Vaahtoa kaikkialla. Naruja tiukemmalle. Leija haltuun. Lisää vauhtia.
Ja niin edespäin. Nyt ymmärrän paremmin esimerkiksi Aria, joka oli jättänyt twintipin kokonaan pois reissusta ja ajoi pelkkää sträplesiä. Ja iso kiitos Mikalle dekin lainasta. Tätä aaltohommaahan voisi treenata enemmänkin.
Suhtauduin hieman epäilevästi suositeltuihin leijakokoihin kun ennusteet eivät kuitenkaan mahdottomissa lukemissa pyörineet ennen reissua. Lopulta otin Arin neuvot tosissani ja pakkasin mukaan 7, 9 ja 12 metriset TS:t. No, kaikilla pääsi ajamaan useampana päivänä. Tuultahan Phan Rangissa oli reissun jokaisena päivänä vähintäänkin tarpeeksi kitehommiin. Välillä täytyi pitää ihan rehellisiä palauttavia välipäiviä. Jokin meteorologinen outous oli kuitenkin sattunut – pilviä ja sadetta oli huomattavasti useammin kuin tuohon vuodenaikaan kuulemma kuuluisi olla.
En kuitenkaan valita. Paluumatkalla törmäsimme pariin suomalaiseen, jotka olivat viettäneet Mui Nessa viikon olutta juoden ja keliä odotellen. Ei tuullut ei. Matkaa kaupunkien välillä 125 km.
Eräänä kauniina päivänä päätin, että aika on kypsä lepopäivälle ja moposeikkailulle. Nappasin vuokraskootterin alle. En ollut automaattimopedilla aiemmin ajanut, joten vempeleen käynnistäminen oli ihan oma operaationsa. Onneksi ohikulkija näki ahdinkoni ja kävi neuvomassa..
Lopulta pääsin kuin pääsinkin liikkeelle ja lähdin pommittamaan rantatietä pohjoiseen lehmiä ja vuohia väistellen. Maisemat olivat erittäin jees. Tie oli priimakunnossa. Kelpasi.
Olimme onneksi sen verta landella, että teillä ei ollut ihan hävytöntä määrää kulkuneuvoja. Liikennesäännöistä täytyy tietää sen verran, että niitä ei oikeastaan ole. Tein mopoillessani tarkkoja huomioita, jotka voi tiivistää seuraavaan:
- Pienempi väistää isompaa
- Älä tee äkkinäisiä liikkeitä
- Kaksikaistainen liikenneympyrä pimeällä on sielunvihollisen suunnittelema hermoja raastava härrävärkki jossa sata mopoa ajaa ristiin rastiin. ÄLÄ PYSÄHDY.
- Tööttääminen on ok, kun tarkoitus on varoittaa, ilmoittaa olevansa olemassa tai tervehtiä. Oikeastaan aina on hyvä hetki töötätä jos siltä tuntuu. Mitä kovaäänisempi töötti, sen parempi. Lisäksi, jos et juuri nyt katso oikealle, joku on luultavasti hivuttanut skobansa kosketusetäisyydelle oikealle puolellesi. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä.
Ruoka Vietnamissa on taivaallista. Enkä edes juuri liioittele. Monipuolista. Hyvää. Halpaa. Taidolla maustettua. Ja en tarkoita nyt mitään scovillespedeilyjä, tulista safkaa ei juuri tainnut vastaan tulla. Sen sijaan monipuolisesti erilaisia makuja nautiskeltavaksi. Kaikenlaista eksotiikkaa tuli testailtua varpusista sammakoiden kautta kärmekseen. Eniten meikään taisivat kuitenkin iskeä merenelävät. Ei niinkään kalaruoka, mutta mustekalat, ravut ja simpukat. Uskomattoman hyvää.
Tyypillinen illallisoperaatio suoritettiin siten, että marssittiin porukalla raflaan, istuttiin alas ja tilattiin menusta hirveä läjä ruokaa satunnaisgeneraattorilla. Ja kylkeen korillinen Saigonia. Kaikki ruokailun aikana syntyneet roskat heitettiin pöydän alle! Tämä teki kaikesta mukavan yksinkertaista, kun kuitenkin about kaikessa lihassa oli luut jäljellä ja kaikenmaailman ravuista ja simpukoista jäi jatkuvasti kuoria ynnä muuta näppeihin. Raakasti vain kaikki maahan ja ruokailun päätteeksi henkilökunta nostaa pöydät sivuun ja siivoaa jätteet. Kätevää. Näin ei toki toimita hienommissa paikoissa ja/tai sisätiloissa, mutta mitä suotta hifistelemään kun maittavaa apetta sai kadun varrestakin.
Mutta, takaisin ruokailuoperaatioon: kun kaikki olivat syöneet, lisää oli tilattu ja santsitkin oli syöty, pyydettiin lasku. Yleensä syömäreiden kesken jaettuna luokkaa 6-8 euroa /naama halvimmissa mestoissa. Useita ruokalajeja, muutama ruokajuoma ja taatusti kylläinen olo.
Olennainen huomio: mitä matalammat muovituolit raflassa kadun varressa on, sitä edukkaampi on hintataso. Polvet kainaloissa on ihan ok syödä kun eepillinen illallinen kustantaa vitosen.
Koska kaikki ei voi olla täydellistä, oli paikallinen kahvi ihan oma episodinsa. Tykkään juoda kahvini mustana, ja mitä tummempaa paahtoa, sen parempi. Paikallinen laatu oli kuitenkin jotain niin synkkää myrkkyä, että sitä on hankala edes selittää. Kuvitelkaa 3 desiä espressoa. Tiivistäkää se shottilasiin. Huutakaa shottilasille törkeyksiä kaksi tuntia, kunnes se on jäähtynyt ja ahdistunut. Lämmittäkää mikrossa. Tiristäkää urheilusukasta pintaan hieman hikeä ja pahoja henkiä. Aletaan olla jo lähellä.
Mutta, kun tuollaisen kahvishotin lantrasi parilla desillä kuumaa vettä, saatiin ihan juomakelpoista litkua. Sai aamut käyntiin.
Paikallisessa valuutassa on humoristinen määrä nollia. On ihan ok käydä nostamassa pari miljoonaa (n. 80 €) pankkiautomaatista. Erittäin positiivista mielestäni oli se, että kolikoita ei ole. Lompakkoon ei kasaannu hirveää läjää painavaa ja kilisevää romurautaa. Ja pikkusetelit tulee käytettyä maksaessa helpommin verrattuna kolikoiden kaiveluun taskunpohjalta.
Automaatit toimivat vaihtelevasti, mutta yleensä niitä oli viisi rivissä ja ainakin yhdestä sai rahaa. Euroja saa vaihdettua esimerkiksi hotellien respassa erittäin hyvällä kurssilla. Rahan vaihtaminen etukäteen Suomessa onnistuu toki, mutta kurssi pankeilla ja forexilla on sellainen, että tulet ryöstetyksi mikäli näihin sekaannut.
Modulaarinen kamerareppu on ollut hiton hyvä hankinta. Isokin määrä romua liikkuu mukana hyvässä järjestyksessä ja suurinpiirtein suojassa osumilta. Uhosin etukäteen kuvaavani ihan pöljänä videoita ja timelapsea järkkärillä, mutta eihän sitä taaskaan juuri malttanut. Jalustaakin tuli raahattua mukana. Noh, stillejä tuli ammuttua ja gopron kortille kertyi hyvä läjä videota. Ensi kerralla sitten..
Kun varustus tuli puheeksi, mainittakoon että kaikkea mahdollista korjausvermettä kannattaa olla mukana. Mulle sattui reppuun matkaan nippusiteitä, narua, teippiä, puhdistusliinoja, leijankorjaussetti, neuloja, lankaa ja linkkari. Kaikkea tarvittiin. Ainoastaan kunnon kumiliima puuttui, mutta sellainen onneksi löytyi Philtä, kun jokunen venttiili irtosi bladdereista kuumuuden sulatettua tehtaan liimoja. Vahingosta viisastuneena tuota nimenomaista venäläistä liimaa on Suomessakin nyt useampi tuubi. Oli niin tehokasta ja toimivaa, että sen on tosin pakko olla jollain tapaa laitonta ja vaarallista..
Olen ennenkin ollut isolla porukalla reissussa, joten tiesin mitä odottaa. Kaikkeen täytyy varata ihan hävyttömästi aikaa. Käydään nopeasti supermarketissa? Tunti. Käydään hotellilla pikasuihkussa ennen illallisreissua? Puolitoista tuntia. Kokonaisuus jää kuitenkin plussan puolelle kun voi harrastaa ja rentoilla hyvällä porukalla. Tätä helpotti toki huomattavasti se, että pysyttiin pääasiassa yhdessä paikassa ja jengi oli kuitenkin tullut harrastamaan eikä leikkimään turistia. Isommilta konflikteilta vältytään kun intressit ovat samankaltaisia ja tyypit rentoja.
Meillä oli tosiaan porukalla käytössä pikkubussi, jolla päästiin aamulla hotellilta rantaan ja illalla rannasta hotellin kautta syömään. Toimiva ratkaisu. Pari kertaa kuski joutui odottelemaan vähän turhan myöhään kun illallinen venyi pikkutunneille. Pyrittiin kuitenkin kompensoimaan vaivannäkö ja annettiin miehelle tippiä ehkä vähän liikaakin.
Lähtiessä kerettiin olla päivä Ho Chi Minhissä (Saigon). Lähes kaikilla oli jonkin sortin mahatauti, jonka alkulähteeksi pääteltiin länkkärileijakoulun hampurilaisbuffet Mui Nessa. Kirottu majoneesi. Tästä huolimatta tuli raahauduttua kehuttuun sotamuseoon, ja suosittelen muillekin mahdollisuuden osuessa kohdalle. Oli maha sekaisin tai ei.
Museossa oli laaja kattaus esineistöä, valokuvia ja kertomuksia Vietnamin rähinästä. Yksityiskohdat ja sodan laajuus hahmottuivat aivan eri tavalla kuin aiemmin. Raskasta tavaraa, veti hiljaiseksi. Mutta ei nyt enempää synkistelyä, käykää itse katsomassa ja ahdistumassa!
Ho Chi Minhistä ihmiset jatkoivat kuka minnekin. Itse suuntasin Filippiineille. Seurasi vähän kaikenlaista seikkailua.. Jatkorapsa on tulossa. Stay tuned.
Bottom line: Hyvä reissu. Houkuttais lähtä toistekin Vietnamiin. Suosittelen.
Jussi.