Talvi lähenee ja gearihuollot mielessä?

Oulussa toimii poikkeuksellisen aktiivinen laskuvälineiden huoltoon keskittynyt yritys nimeltä Lajikumppanit. Täällä pikku nappulasta asti alalla ollut Miika Uusitalo pistää geareita kuntoon ja ajatuksella. Marraskuussa järjestimme paikallisille harrastajille välineiden huoltoiltaman jossa Miika kertoi millä tapaa saa kamppeet pidettyä parhaassa kunnossa. Illan kattaus oli todella opettavainen ja ainakin allekirjoittanut on tehnyt tähän asti omat huollot ihan päin … ja uskallan väittää, että näin on tosi moni muukin teistä 😉

lajikumppanit2

Iltaman päälle Miika kirjoitteli lyhyen infopläjäyksen kaluston huollosta kaikille siitä kiinnostuneille 🙂

Kite välineiden huolto vinkit Lajikumppanilta

Uusi lauta / sukset ja sama kaava ylläpitävä luisto voitelu:

Pohjan pesu luistopintojen pesuaineella ( ei voiteenpoisto aineella )

Reilu kerros kovaa kelivoidetta mitä lauhempaa sitä enemmän fluori parantamaan luistos. Kovat voiteet pohjustaa hyvin ja pysyy hyvin pohjassa.

Lämmitä reilu kerros pohjaan varo ettet polta, raudan perään ei saa jäädä sulaa laikkua kun sekunniksi. Anna jäähtyä noin 15 min ja toista lämmitys yhteensä 3 kertaa. ( Vastaa kolmea voitelukertaa ) Aloita siklaus heti, pehmeä voide irtoaa helposti joten ei tarvi painaa kun sievästi.

Anna jäähtyä kylmäksi ja harjaa hyvin. Harjauksen voi myös jättää myöhemmäksi ja sen voi tehdä myös ulkona kylmässä ja kylmään lautaan.

Pehmeitä parafiineja ei kannata laittaa pohjusteeksi, vie luistoa huonommaksi ja kuluu nopeasti pois. Pehmeitä voiteita saa käyttää ainoastaan kun pohjassa on tiukkaa mustaa likaa. Laita kerros pehmeää, siklaa reippaasti heti kuumana parafiini ja lika pois jonka voide nostaa ylös lämmittäessä.

On myös todella hyviä nestemäisiä voiteita tarjolla, Vauhdilta toimit hyvin kaikki

ensin Vauhti Glean&Clide pesuaine. Perään Bace pohjuste joka kovettaa pohjan hyvin saa olla pohjassa yön yli sitten harjaus ja kelin mukainen neste päälle (LF, HF, UF) pohjassa 2 tuntia tai yön yli ja harjaus.

Nesteet levitetään aina kuivaan, puhtaaseen ja lämpimään pohjaan. Harjauksen voi tehdä sisällä ulkona.. kylmänä tai lämpimänä..

Optiwax nauhat on myös todella helppoja.

Pohjan pesu, Nauha pohjaan raudalla, annetaan jäähtyä kunnolla ja harjaus

Useampi kerros lisää kulutuskestävyyttä, 2-3 kerrosta ei enempää, pätee kaikkiin edellisiin myös.

Kite välineitä varsinkin lautoja ei ole järkeä voidella joka kerta koko pohjaltaan.

Kantin vierus on mikä kuluu ja muu lauta ei juuri edes koske lumeen / jäähän.

Voitele joka kymmenes kerta koko lauta ja muulloin vain kulunut kantin vierusta. Varo polttamasta pohjaa, aina voidetta raudan ja pohjan väliin. Optiwaxilla on kapea murtsikka nauha jonka voi laittaa vain kantin viereen.

Kanttien huolto:

Kantit olisi hyvä opetella pitämään hyvässä kunnossa.

Tarvikkeet jotka tarvitset: viila, timantti ja kanttikulma. Tietysti paikka johon saat välineet kiinni helpottaa tekemistä ( myös voitelussa )

Käy kantit nopeasti läpi timantilla varsinkin jäisien päivien jälkeen, niin kantti pysyy hyvässä kunnossa. Kun ajetaan kiville niin tarvitaan viilaa ja perään timanttia. Paikkausta myös usein.

Kantin kulmat vaikuttaa kantin purevuuteen / terävyyteen. Yleensä välineissä on 90 asteen kantti joka terävänä hyvä, jos on kovaa ja jäistä voi kulmaa jyrkentää 89, 88, 87 … astetta

Pohjapuolen kantti viilataan yleisimmin 0,5 asteen kulmaan.

Teroituksen jälkeen pitää opetella itselle / keliin sopiva kärjen ja kannan kanttien pyöristys.

Aaltomaiset kantit on hankalampi teroittaa, mutta onnistuu kyllä, viila asetetaan teroituskulmaan mahdollisimman pystyyn jotta myötäilee hyvin kantin muotoja.

kanttiviilat

Lajikumppanille kannattaa tuoda välineet huoltoon säännöllisesti muutaman kerran talvessa. Silloin on paljon helpompi myös itse ylläpito huoltaa välineesi. Opastan mielelläni lisää kaupalla voitelusta ja kantinteroituksesta.

lajikumpppanit

Terveisin,  Miika Uusitalo

Tsekkaa lajikumppanien meiningit tarkemmin!

Nettisivut: www.lajikumppanit.fi

Facebook: https://www.facebook.com/lajikumppanit/

Instagram: https://www.instagram.com/lajikumppanit/