fbpx

Haahuilua Filippiineillä

Eli jatkoa Vietnamin reissuraporttiin. Tämä tulee nyt puolisen vuotta myöhässä mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan…

image1

Näkymä koneen ikkunasta lupaa hyvää
Näkymä koneen ikkunasta lupaa hyvää

Vietnamista matka jatkui joulukuisen pohjolan sijasta Filippiinien saarirykelmää kohti. Jatkoin Manilasta suoraan Puerto Princesaan, eli Palawanin saarelle. Tässä vaiheessa suunnitelmana oli lähinnä paukutella Palawanin pohjoisosaan. Majoitusta en ollut buukkaillut mistään, tarkoitus oli edetä improvisoiden. Tätä helpotti huomattavasti taas lentokentältä mukaan napattu paikallinen 3G prepaid.

Puerto Princesassa hyppäsin nollat taulussa El Nidoon suunnanneeseen bussiin. Bussiterminaaliin minut heitti kentältä leppoisa taksikuski joka kertoi innoissaan haluavansa joskus päästä Norjaan hiihtämään murtsikoilla. Matkaväsymyksen takia hoksasin vasta bussissa että en ollut nostanut paljoa paikallista valuuttaa, eikä minulla ollut minkäänlaista tietoa onko määränpäässä ATM:ää tarjolla. No, myöhäistä siinä vaiheessa vaiheessa. Seitsemän tunnin bussissa nukkumisen jälkeen heräsin El Nidossa. Ensivaikutelma: backpackerhelvetti, joskin hienoissa maisemissa. Tämä ei kuitenkaan juuri houkutellut joten jatkoin enemmän landelle rauhallisempiin maisemiin lepäiltyäni yön ja nostettuani rahaa (löysin kaksi ATM:ää joista toinen toimi välillä).

Trikessä pelkääjän paikalla
Trikessä pelkääjän paikalla

Filppareilla liikennöinti leijakamojen kanssa oli haasteellista. Mukana oli rinkka (yksi leija ja vaatteet), kamerareppu ja lautabägi. Pikkumatkat hoituivat lähes poikkeuksetta trikeillä, elikkä kuvan mukaisilla koppimopoilla. Suurimmassa osassa oli ihan näppärä tarakka kopin takaseinässä, lautabägin sai köytettyä kiinni kuskin päivitellessä hullua länkkäriä. Määrällisesti trikellä tuli kuljettua eniten, mutta myös bussit, taksit, pakettiautot, veneet ja lenskarit tulivat tutuiksi. Jäätävän varustuksen roudaaminen oli hankalaa (varsinkin sairaana reissatessa), mutta ei mahdotonta.

San Fernando, saderintama vyöryy niskaan juuri ennen venekyydin lähtöä
San Fernando, saderintama vyöryy niskaan juuri ennen venekyydin lähtöä

Maisemat Palawanilla olivat huikeita. Ruoka ei. Varsinkin landella väki tekee ruokansa pääosin itse, joten rafloja ei ole. Jostain löytyi aina kuitenkin CHICKEN ADOBO annos. Välillä tuntui että tuolla ei muuta syödäkään. El Nidon jälkeen sorruin San Fernandon kylässä massiivisen nälän kourissa syömään vähän epäilyttävän annoksen kalakeittoa. Seurasi varsin jäätävä viikon mittainen vatsatauti, joka iski täydellä voimalla juuri kun olin päässyt reilun kolmen tunnin venematkan päähän Palawanin ”mainlandilta” Linapacanin saarelle. Seuraava botski takaisin lähti toki vasta kahden yön kuluttua, joten lojuin voimattomana vatsataudissa mukavassa pikku B&B mestassa odottelemassa paluukyytiä. Tarkoitus oli ollut käydä yhdellä vielä Linapacania pienemmällä saarella hengailemassa ja leijasurffaamassa, mutta se sai nyt jäädä. Tuumasin että haluan parannella tautia lähempänä sivistystä siltä varalta, että se yltyy vieläkin hurjemmaksi.

Huomioksi Palawanilla reissaamiseen: Käteistä mukaan Puerto Princesasta koko reissun tarpeisiin. Yllättäen kuvan mukaisilta hoodeilta ei löydy automaatteja.

Linapacan, postikorttimaisemia B&B:n etuovelta
Linapacan, postikorttimaisemia B&B:n etuovelta
San Fernando – Linapacan välin venekyyti
San Fernando – Linapacan välin venekyyti

Landella matkustamiselle kertyi yllättävänkin paljon hintaa, kun ynnäili yhteen kaikki mopotaksit, botskit ja muut kulkuvälineet. Veneilyn suhteen kannattaa olla tarkkana sääennusteiden kanssa. Ja huomioida, että aikataulut ovat mitä sattuu ja muuttuvat lennosta.

Mangoshake ja vatsataudin parantelua
Mangoshake ja vatsataudin parantelua

Kun pääsin takaisin Palawanille, jatkoin vähän matkaa San Fernandosta Sibaltanin kylään Floresita’s Beach Resortiin. Pari päivää voimatonta hengailua, jokunen mango shake ja sairastamista. Yksi täydellinen kelipäiväkin olisi ollut, mutta ei voimia edes pumpata leijaa. Paikan omistaja oli menossa Puerto Princesaan hoitamaan bisneksiä ja pääsin kyytiin maksamalla bensat. Sivistyksen pariin, ajattelin että tauti on jatkunut sen verran että olisi aika käydä lääkärissä.

Venäläis-filippiiniläinen trololo-botski
Venäläis-filippiiniläinen trololo-botski
Hyvä mesta lukea kirjaa ja ryystää kahvia
Hyvä mesta lukea kirjaa ja ryystää kahvia

Puerto Princesassa tauti alkoi kuitenkin hellittää. Löysin hostellista pari hyvää kirjaa ja hengailin pari päivää kahvilassa ja hostellin aulassa lueskelemassa ja paranelemassa tautia. Elämä alkoi voittaa. Sivuhuomiona, sain täällä reissun parasta filippiiniläistyylistä ruokaa. Ruotsalaisen kokin tekemänä, hostellissa. Tein vähän tutkimusta ja päätin että haluan viettää loppureissun Cuyon saarella kaukana merellä. Ennusteet näyttivät sinne hyvää tuulta viikoksi ja lautta-aikataulut näyttivät hyvältä. Varmistin vielä lauttafirman facebook-asiakaspalvelusta että lautta kulkee normaalisti ja riittää että marssii terminaaliin pari tuntia etukäteen ostamaan lipun.

Nnnoh, kuten arvata saattaa. Kun roudasin kaikki tavarani terminaaliin trikellä, kävi ilmi että ensinnäkin lautta kulkee vuorovesien takia vasta seuraavana päivänä, ja toiseksi se on myyty jo täyteen. Kohtuuttoman iso vitutus. Trikellä takaisin hostelliin ja varasuunnitelmia hieromaan. Puertossa olisi ollut Blue Palawanin kiteparkki, pari obstaakkelia olisi kiinnostanut kovastikin, mutta ennusteet lupasivat pläkää. Avauduin tilanteesta naamakirjassa ja Ari heitti idean kaapeliparkkihommista. Tarkistin lentolippujen hinnat ja bookkasin seuraavaksi aamuksi lennon Manilaan. Viikko tehokasta lomailuaikaa, nopeita liikkeitä vaadittiin. Manilasta bussi Nagaan ja trike CWC:hen. Tuttu mesta viime reissulta.

CWC, Mount Isarog, massiiviset pilvet sekä Ville ja Ella shreddaamassa tuplana
CWC, Mount Isarog, massiiviset pilvet sekä Ville ja Ella shreddaamassa tuplana

Tosiaan, CWC. Kahden ja puolen viikon Filippiinien osiota oli jäljellä viikko ja halusin harrastaa lautailua. Kaapeliwake ei riipu keleistä toisin kuin kite, joten mikään ei voisi mennä enää vikaan. Tämä tosin todettiin myöhemmin vääräksi, mutta siitä lisää kohta. CWC:ssä sattuivat myös olemaan Ville & Ella, reilun viikon yksinäisen landella sairastelun jälkeen samanhenkinen seura teki gutaa. Wakedekkiä ei ollut mukana, mutta paikan manageri lainasi omaa vanhaa ruoskaansa! Kaikki pykälässä!

Jeah!
Jeah!

Koska pelkkää wakea ei jaksa viikkoa paukuttaa, vuokrasin myös prätkän. Aiemman viikon tunnelmat kääntyivät päälaelleen kun pääsi kruisaamaan tyhjiä pikkuteitä huikeissa maisemissa! Onneksi en jäänyt Puertoon masistelemaan ja lojumaan, nopeat ratkaisut todellakin kannattivat tällä kertaa!

Fiilis katossa
Fiilis katossa
Sääennuste joka päivälle: kohtuullisen vaihtelevaa
Sääennuste joka päivälle: kohtuullisen vaihtelevaa
Prätkillä pääsee mielenkiintoisiin paikkoihin, kuvassa Ville & Ella
Prätkillä pääsee mielenkiintoisiin paikkoihin, kuvassa Ville & Ella
Ville, Ella & satunnainen ohikulkija
Ville, Ella & satunnainen ohikulkija
Joka-aamuinen CWC-mättö
Joka-aamuinen CWC-mättö

CWC:ssä oleskeltaessa käytännössä ainoa alle puolen tunnin matkan päässä oleva rafla on CWC:n oma terassimesta. Ruoka on paikalliseen hintatasoon nähden kallista eikä mitään maagisen hyvää, mutta joka-aamuinen spydäri osui ja upposi.

Scarecrow ja selfiekeppi
Scarecrow ja selfiekeppi

Jouluaattona kaapeliwakea, vähän erilaista kuin mihin on tottunut. Tonttulakki tuli toki mukaan. Filippiineillä ei tullut loppujen lopuksi pumpattua leijoja kertaakaan, mutta CWC:n puitteet kaapeliwakeen ovat aika timanttia vaikka itselläni ei riitä taitoja ja uskallusta plazan HC-kakstolppaseen.

Waketonttu nautiskelee
Tonttusessarit CWC:ssä
Nina/Nock-Ten
Nina/Nock-Ten

Sääennusteet kertoivat kummia. Taifuuni oli tulossa suoraan mestoille. Ennen rantautumista moinen kasvoi supertaifuuniksi ja rytisi niskaan kovaa. Puuskat 70-80 m/s luokkaa.

CWC:ssä majoittujat evakuoitiin viereiseen betonirakennukseen
CWC:ssä majoittujat evakuoitiin viereiseen betonirakennukseen

image21

Keittiö toimi viime hetkeen asti, supertaifuunia on vähän mukavampi odotella kun lukemisen lisäksi löytyy pitsaa ja olutta. Luonnonvoimat rytisivät niskaan mutta palvelu pelasi olosuhteisiin nähden todella ison hatunnoston arvoisesti. Henkilökunta kohdillaan!

image22

Nina osui CWC:hen kovaa. Yöllä rytinä oli melkoista, joskin betonimörskässä tuli nukuttua sikeästi. Aamulla ulos kävellessä vastassa oli kuitenkin kohtuu hurja ja epätodellinen näky. Koko mökkikylä oli levinnyt pitkin aluetta. Evakuointi oli ollut paikallaan. Omasta mökistäni oli yksi seinän puolikas jäljellä, onneksi otin suurimman osan matkatavaroista mukaan suojaan. Lähinnä vaatteita ja pari kirjaa jäi mökkiin. Olennaiset löytyivät vielä raunioista, myös seikkailuhattu.

image23

CWC:n mökkikylä oli tuhannen paskana (se jälleenrakennettiin hetkessä), mutta enemmän hirvitti paikallisten puolesta, alueella kun näytti asuvan aika paljon jengiä pellistä ja vanerista kyhätyissä heppoisen näköisissä taloissa. Uutisten perusteella kuolonuhreja Filippiineillä oli noin kymmenen, loukkaantuneita 80. Infran ja viljelmien tuhot vielä päälle. Ja Filippiinien alueen yli vyöryy parikymmentä taifuunia vuodessa, joista noin viisi aiheuttaa yleensä tuhoa. Rankkaa.

Ilmavoimat kävivät tsekkailemassa tuhojen laajuutta taivaalta käsin
Ilmavoimat kävivät tsekkailemassa tuhojen laajuutta taivaalta käsin

image25

Taifuunin jälkeen alkoi reissuaika olla lopussa, ja nappasin bussin kohti Manilaa. Varauduin massiivisiin ruuhkiin tuhojen takia, joten jätin aikatauluun reippaasti pelivaraa. Osuin sen verran oikeaan, että 400 km bussimatka kesti 13 tuntia. ”Päätie” ei kiertänyt kyliä ja kaupunkeja, vaan rullasi kaikesta läpi. Tarkoittaa sitä, että bussi joutui jatkuvasti köröttelemään koppimopojen ja härkävankkureiden takana. Yö mukavassa hostellissa Manilassa ja aamupäivä ajan tappamista kirjan kanssa. Filppareilla puhutaan onneksi englantia, joten bongasin aina sieltä täältä kirjakaupan josta löytyi uusia pokkareita.

image26

Suomeen päästyäni totesin että ajankohta viiden viikon Vietnamin ja Filippiinien keikalle oli hyvin valittu. Vastassa oli onneksi jo lunta, eli synkin pätkä alkutalvea oli onnistuneesti vältetty!

Supertaifuunista, sairastelusta ja ”ylimääräisen” lautabägin roudaamisesta huolimatta myös Filpparien osio reissua oli huikea kokemus. Katsotaan mihin seuraavaksi päädytään!